Pelkoa ja inhoa

Peltoa ja inhoa Nurmijärvellä - oli NYT-liitteen toimittaja otsikoinut juttunsa, jossa helsinkiläisiä nuoria tuotiin tutusumaan Nurmijärven kuntaan. Tarina rinnastettiin Hunter S. Thompsonin romaaniin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, jossa kirjailija lähtee samoalaisen ystävänsä kanssa huumehöyryiselle matkalle Las Vegasiin. Tunnelma kirjassa on varsin vainoharhainen ja ahdistava. Hesalaisten nuorten matka Nurmijärvelle jää jälkeen esikuvastaan
ahdistavuudessaan, vaikkakin tunnelma ja näkymät olivatkin aika ankeita. Nuoret eivät innostuneet Matti Vanhasen talosta eivätkä uusien teollisuushallien rakentamisesta.

En oikein tiennyt olisiko jutulle pitänyt nauraa vai itkeä. Ensin nauroin vedet silmissä ja sitten minua alkoi itkettää. Pelkoa minussa herätti kunnanjohtajan kommentti siitä, että junarata toisi Nurmijärvelle huumeet ja rikollisuuden.

Valitettavasti huumeet ovat kyllä jo saapuneet lintukotoommekin. Ne tulivat tänne ihan tietä pitkin. Huumeneuloja on korjattu talteen päiväkotien pihoilta, puistoista ja vaikkapa Vaskomäeltä. Toivottavasti tämä realismi on kaikille selvää. Ehkäpä energiaa kannattaisikin laittaa junaradan vastustamisen sijaan siihen, että miettisimme miten nuortemme elämä täällä Nurmijärvellä olisi mielekästä niin, ettei heidän tarvitsisi lähteä huumekokeiluihin. Ja miten huumeita käyttäviä nuoria voitaisiin auttaa.

Junarataa ei pääministerimme mukaan voi perustella ilmastomuutoksen ehkäisyllä. Jotkut pelkäävät sen tuovan mukanaan huumeita ja rikollisuutta. Mistä tämä junaratavastaisuus johtuu???