Kohtuullisuuden hyve

Kuvissa Klaukkalan Isosuo ja Ortodoksikirkko.

Jouluaaton HS:n yleisönosaston Kristiina Julkusen kirjoitus ”Kohtuullisuuden hyve olisi tarpeen” lämmitti mieltä. Kristiina Julkunen kirjoitti ihmisten rahanahneudesta ja nykykäsityksestä, jonka mukaan kaikki ongelmat ratkeavat, kun saadaan lisää rahaa. Julkusen mukaan ihmisillä on raha-addiktio. Sen sijaan, että unelmoisimme onnesta, unelmoimme rahasta, joka tekee onnelliseksi.

Kirjoituksessaan Kristiina Julkunen on mielestäni varsin oikeassa. On totta, että määrällinen talouskasvu ei kerro mitään onnellisuudesta. Omistamiseen perustuvan elintason nousu lisää onnellisuutta vain tiettyyn rajaan saakka. Tavoitteena tulisikin olla ihmisten ja ympäristön hyvinvointi loputtoman kasvun sijaan. Bruttokansantuote ei mittaa hyvinvointia vaan rahatalouden suuruutta. Talouden menestymistä tulisi mitata ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin kasvulla. Tavoitteena ei voi olla muutamien rikkauden loputon lisääminen vaan kaikkien perustarpeiden turvaaminen ja kärsimyksen estäminen.

Kun työn tuottavuus kasvaa, ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus pitempiin lomiin tai lyhyempiin työviikkoihin, jotta aikaa jää muuhunkin elämään kuin työhön. Omaa hyvinvointiani joululomalla ovat lisänneet usean tunnin mittaiset pitkät retket koiran kanssa. Olemme kahtena päivänä seikkailleet läheisellä Isosuolla. Olen tosi kiitollinen, että asuinpaikkani läheltä löytyy tällaisia paikkoja. Aloitamme lenkin ”Ortodoksikirkon metsästä”.




Menemme Kuonomäentien yli ja painumme pellon yli Isosuolle. Isosuo on noin 150 hehtaarin luonnontilainen keidassuo, joka on Natura2000 -aluetta. Vaikka suo sijaitsee aivan Klaukkalan taajaman vieressä, isojen teiden lähellä, suolla voi kuvitella olevansa keskellä erämaata, niin oma tunnelmansa siellä on!

Luin aamulla vanhoja päiväkirjoja. Olin jo unohtanut, kuinka väsynyt olinkaan välillä, kun palasin töihin poikien ollessa pieniä. Olin uudessa työpaikassa kunnianhimoisena uutena työntekijänä, kahden pienen pojan äitinä, kotona taloremontti. Onneksi meillä oli oma turvaverkkomme, jonka avulla selvisimme ja mieheni pystyi joustamaan työssään. Muistan vanhemman poikani aloittaessa koulun pitkään harkinneeni osa-aikaisen työn aloittamista. Realiteetit pysäyttivät kuitenkin haaveilun: tiesin, että käytännössä joutuisin tekemään samat työt lyhyemmässä ajassa ja pienemmällä palkalla. Olisin ollut entistä väsyneempi ja siitä ei olisi hyötynyt kukaan. Mielestäni lasten ollessa pieniä tulisi molemmilla vanhemmilla halutessaan olla realistinen mahdollisuus tehdä osa-aikatyötä. Näin heillä olisi mahdollisuus olla enemmän lastensa kanssa, elää kiireetöntä arkea ja voida hyvin. Kun aikaa lepoon ja virkistykseen on riittävästi, voi ihminen yleensä hyvin. Niin kuin minäkin nyt joululomalla. Toivottavasti sinäkin!

Jo niin joulu joutui...

Nyt alkoi joululoma!

Tänä vuonna emme edes yrittäneet rakenta piparkakkutaloa vaan pojat rakensivat piparikuusen. Siitä tuli tosi hieno, vai mitä? Huomenna päivä on pidempi kuin tänään, kevättä kohti mennään!

Reach out!

Vietin alkuviikon kolme päivää sängyn pohjalla flunssaa potemassa. Hyvä puoli asiassa oli, että ehdin lukea muutaman kirjan. Luin toistamiseen Claes Anderssonin ”Kaksitoista vuotta politiikassa” ja pidin siitä edelleen yhtä paljon. Mielenkiintoista analyysiä. Luin myös Hilkka Ahteen ”Inhimilliset tekijät” ja olo oli lähes yhtä hämmentynyt kuin itse Ahde-jupakan jälkeen. Mistä oikein oli kysymys?

Kuka muistaa Supremesin "Reach out" biisin? Viikon tärkeä uutinen oli, että REACH-kemikaaliasetuksesta äänestettiin ja kompromissi hyväksyttiin selvin äänin. Nyt yritysten on tarjottava tiedot siitä, kuinka turvallisia kemikaalit ovat. Huono juttu on, että monien haitallisten ja esimerkiksi syöpää aiheuttavien kemikaalien käyttö voi jatkua, jos valmistaja osoittaa, että "he voivat riittävästi kontrolloida" niiden käyttöä. Epäselväksi jää, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Positiivista koko REACH jupakassa on, että ihmiset ovat entistä tietoisempia kemikaalien aiheuttamista riskeistä ja osaavat myös vaatia yrityksiä vastuuseen kemikaalien turvallisuudesta. Viikon positiivinen uutinen oli WWF:n Panda-palkintojen myöntäminen joki- ja puroluonnon suojeluun. Erityisesti iloitsin Pro Espoonjoki ry:n palkitsemisesta.

Loppuviikosta pääsin taas työn touhuun. Runsaat sateet aiheuttavat ongelmia lietesäiliöiden tilavuuden riittävyyden kanssa ja asiaa koskevat kyselyt pitävät meidät kiireisinä ympäristöministeriössä. Lauantai-iltana ylioppilaskunnan laulajien joulukonsertissa Johanneksen kirkossa tavoitin ensimmäisen kerran joulutunnelman tänä vuonna.

Kirjoitusvirhe kuulakärkikynissä

Tapasin eilen ystäväni, joka oli juuri tullut kahden viikon matkalta Sambiasta. Hän oli siellä kuvaamassa dokumenttielokuvaa kehitysyhteistyöstä. Tarinat olivat optimistisempia kuin edellisen Afrikan matkan jälkeen, jolloin elokuvan aiheena oli pakolaisleirin arki.


Ystävä kertoi, miten kaikki mahdollinen on Sambiassa uusiokäytössä. Kuulakärkikynistä oli ollut pulaa. Muistin heti aikaisemman työpaikkani sadat kuulakärkikynät, joita emme saaneet käyttää, koska niiden englanninkielisessä tekstissä oli kirjoitusvirhe. Mitähän niille kynille tehtiin?


Kotimatkalla kauppojen jouluikkunat tuntuivat ahdistavilta. Ystävän tapaaminen lämmitti mieltä. Ajattelin Bo Carpelanin runoa.




"Vielä on taloja joissa on matala katto,
ikkunasyvennyksiä lasten kiivetä
ja kyyryssä, leuka polviin painettuna
katsella märkää lunta joka rauhassa
putoilee hämärille, ahtaille pihamaille.


Vielä on huoneita jotka kertovat elämästä,
kaapeista täynnä puhdasta perittyä pellavaa.
On hiljaisia keittiöitä joissa joku istuu
lukemassa, kirja tuettuna leipää vasten.
Valolla on valkoisen ikkunaverhon ääni.


Suljet silmäsi, näet
että odottaa aamu, viipymätön vaikka,
että sen lämpö sekoittuu lämpöön sisällä täällä
ja että jokainen lumihiutale putoaa
merkkinä kotiintulosta."

Onnellista itsenäisyyspäivää!

Donna Leonin dekkarin innoittamana meillä syötiin italialaista itsenäisyyspäivän ateriaa. Cannelonit olivat niin täyttäviä, että oli pakko lähteä pitkälle lenkille tihkusateesta huolimatta. Painelin Klaukkalan puhdistamon läheisille pelloille. Voi sitä riemua, kun koira saa juosta täydellä vauhdilla pellon piennarta ja rapa lentää! Unan oli ihan pakko käydä ojassa uimassakin - ihanaa! Unan omat sivut löytyvät osoitteesta: http://www.saunalahti.fi/~inurmia/Marmade/index_fin.htm



Pellon pientareella mieleeni muistuivat ajat 70-luvulla, jolloin pienenä tyttönä kolusin Olarin metsiä cockerspanieli Miskan kanssa. Nykyisen Ison Omenan kohdalla, Olarin ja Matinkylän välissä, oli erityisen mielenkiintoinen alue, jossa oli peltoa, metsää ja kiinnostavat vanhan talon perustukset. Mietin, tulenko näkemään ajan, jollon Klaukkalan pellot ovat rakennetut. Joku näsäviisas voisi sanoa, että tällä yleiskaavoituksen tahdilla en!



Klaukalassa on paljon sitä samaa, mitä Olarissa 70- ja 80-luvulla. Klaukkalassa on mielenkiintoisia alueita, jotka tulevat rakentumaan lähivuosina. Olaria palkittiin aikoinaan mallilähiönä, Klaukkalan tähän mennessä kirjavalle rakentamiselle ei palkintoja jaeta. Klaukkala ei myöskään ole lähiö. Klaukkalan tulevan osayleiskaavan periaatteita esiteltiin viime viikolla yleisölle. Toivottavasti saamme tulevaisuudessa matalan, tiivin ja vihreän Klaukkalan.



Lenkki venyi suunniteltua pidemmäksi, pimeäkin ehti tulla. Una oli muuttunut ravasta tummaksi ja itsellänikin olivat housut reisiin asti kurassa. Mutta kyllä kannatti: canneloniähky oli tipo tiessään, lapsuuden muistot lämmmittivät mieltä ja Unakin sai uuden koirakaverin lapinporokoira Ronjan. Ensi viikonloppuna olen Vihreiden osastolla kansainvälisessä koiranäyttelyssä Helsingin messuhallissa (la klo 9-13 ja su klo 13-17). Tavataan siellä!

Kustannustehokkuutta selkänahasta?

Viime keskiviikkona Uudenmaan maakuntaparlamentissa erään yksityisen terveydenhuoltopalveluja tuottavan yrityksen edustaja esitelmöi siitä, kuinka yksityisen ja julkisen sektorin palvelutarjonnan yhteistyöllä varmistetaan kaikkien potilaiden etu. Erityisesti luennoitsija toi esille, kuinka paljon kustannustehokkaammin yksityisellä puolella palvelut pystytään tuottamaan. Luvut olivat suorastaan päätä huimaavia ja laadunkin luvattiin olevan korkeaa tasoa.

Samana iltana luin paikallislehdestä erään toisen yksityisen terveydenhuoltopalvelujen tuottajan mielipidekirjoituksen, jossa vaadittiin julkisen ja yksityisen terveydenhuollon vastakkainasettelun lopettamista sekä kritisoitiin sitä, että yksityinen terveydenhuolto leimataan itsekkääksi toimijaksi, joka ei välitä potilaidensa hyvinvoinnista. Jutussa todettiin, että on vain positiivista, jos yritys on kannattava, koska silloin voidaan panostaa osaamiseen ja uuteen teknologiaan. Lisäksi kannattavuus on osoitus siitä, että asiakas on ollut tyytyväinen.

Seuraavana aamuna kävin satunnaisen bussituttavani (tämä laaja joukko on muuten osoittautunut erittäin antoisaksi tietolähteeksi monissa asioissa!!) kanssa mielenkiintoisen keskustelun. Kerroin, että olen vaihtamassa työpaikka, johon hän totesi, että kuin myös. Hän kertoi siirtyvänsä yksityisen terveydenhuollon puolelta takaisin julkiselle puolelle. Syynä tähän oli vain ja ainoastaan se, että koko pitkän uransa aikana hän ei ollut missään työpaikassa kokenut sellaista kiirettä ja kohtuuttomia vaatimuksia työmäärän suhteen ettei edes julkista sektoria parempi palkka saisi häntä enää pysymään nykyisessä työssään. Sitten sain kuulla lähes uskomattomalta kuulostavan kuvauksen siitä, minkälaisessa kiireessä työtehtävät on hoidettava. Hän kertoi, ettei viimeisen vuoden aikana ole kertaakaan pitänyt lakisääteistä ruokataukoa. Illalla kotona perhe ei tunnista zombiksi muuttunutta vaimoa ja äitiä.

Tälläkö ne huikeat kustannustehokkuuden luvut on saavutettu? Itse asiakkaana toivoisin saavani tietenkin asiantuntevaa ja laadukasta palvelua, mutta oletan, että se on tuotettu ilman kenenkään selkänahan repimistä. Toivon, että terveydenhoitopalveluihin ei tarvita erillistä leimaa, joka kertoo palvelun olevan tuotettu eettisesti oikein, vaan työntekijöiden asialliseen kohteluun voidaan luottaa niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.

Itämerelle oma Sternin raportti

Istuin viime viikolla kolme päivää HELCOMin eli Itämeren suojelukomission seminaarissa Helsingissä. Kolmessa päivässä ehdittiin käydä läpi paljon asioita, mutta hyvin vähän mitään uutta. Tiedossa on, miten huono Itämeren tila on ja mistä se johtuu. Tiedetään myös, miten kuormitusta voidaan vähentää. Kuitenkaan tästä huolimatta toimet Itämeren palastamiseksi eivät ole olleet riittäviä.

Usea puhuja toi seminaarissa esille, kuinka eri maiden hallitukset ovat ottaneet ilmastomuutoksen aiheuttamat haitat vakavasti ja ryhtyneet toimiin. Erityisesti aktiivisuutta on lisännyt ns. Sternin raportti, joka julkaistiin lokakuussa. Sternin raportti on Iso-Britannian hallituksen julkaisema asiantuntijaraportti ilmastonmuutoksen taloudellisista vaikutuksista. Raportin pääkirjoittaja on entinen Maailmanpankin pääekonomisti Sir Nicholas Stern. Raportti osoittaa selvästi, että ilmastonmuutoksen torjunta on taloudellisesti täysin välttämätöntä. Raportin mukaan maat voivat menettää jopa 20 % bruttokansantuotteestaan, jos ilmastonmuutoksen torjunnassa ei edistytä kunnolla. Sen sijaan ilmastonmuutoksen torjunta maksaa vain prosentin globaalista bruttokansantuotteesta.

HELCOM laatii parhaillaan kaikkien Itämeren maiden yhteistä Itämerelle toimintaohjelmaa. Ohjelmaan kohdistuu runsaasti odotuksia, sillä kukaan ei halua uutta ohjelmaa, joka jää hyllyyn muiden ohjelmien rinnalle saamatta aikaan muutosta Itämeren tilassa. Seminaarissa Heidi Hautala toi esille uuden, mielestäni erittäin hyvän ehdotuksen: Itämerelle tarvitaan oma Sternin raportti. Tarvitaan selkeä osoitus siitä, mitä Itämeren tilan parantaminen maksaa, mutta ennen kaikkea, mitä maksaa sen tekemättä jättäminen.

Uuteen työpaikkaan!

Viime viikolla toteutui eräs pitkäaikainen haaveeni: aloitan joulukuun alussa työt ympäristöministeriössä. Olen työskennellyt 1990-luvun alusta lähtien vesiensuojelun ja maatalouden ympäristönsuojelun parissa, ensin viisi vuotta neuvojana maaseutukeskuksessa, sitten seitsemän vuotta maa- ja metsätalousministeriössä ja nyt saan jatkaa samojen asioiden parissa ympäristöministeriössä!

Olo on samaan aikaan innostunut ja haikea. Olemme 7-hengen ympäristöjaostossamme tehneet paljon uraauurtavia töitä ja saaneet monenlaista aikaan. On ollut haastavaa yrittää yhdistää ympäristön ja elinkeinon tarpeita, usein asioissa on käyty kovaakin vääntöä. Onneksi samat yhteistyötahot pysyvät kuvioissa mukana - monista on tullut jo läheisiä ystäviä - vain näkökulma asioihin hieman muutuu. Mikä onkin erityisesti mieleeni!!

Epämiellyttävä totuus

Kävin maanantaina katsomassa dokumenttielokuvan "Epämiellyttävä totuus". Elokuva kertoo Yhdysvaltojen entisen varapresidentin Al Goren ristiretkestä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Tiivistettynä elokuva on Power point esitys, joka kyllä käännyttää epäuskoisimmankin tajuamaan, että huoli ilmaston lämpenemisestä on aiheellinen. Vaikka kyseessä on paljon lukuja ja tietoa sisältävä esitys, se ei ollut hetkeäkään tylsistyttävä. Al Gorella on sana hallussa. Väistämättä herää ajatus siitä, millainen Amerikka olisi nyt, jos Al Gore olisi valittu presidentiksi.

Viime valtuuston kokouksessa hyväksyttiin vihreiden tekemä aloite siitä, että Nurmijärven kunta liittyisi kuntien ilmastokampanjaan. Kunnat ovat Suomessa kestävän ilmastopolitiikan toteuttamisessa avainasemassa. Energian kulutusta voidaan ohjata kestävällä yhdyskuntarakenteella. Kuntien kiinteistöt kuluttavat paljon energiaa. Kunnat tekevät merkittäviä julkisia hankintoja, jotka kuluttavat energiaa. Kunnat myös vastaavat valtaosin paikallisliikenteestä ja voivat vaikuttaa paikallisiin energiaratkaisuihin. Lisäksi monet suomalaiset kunnat vaikuttavat ilmastopäästöihin myös esimerkiksi jätehuollossa, työnantajina, sijoitusten kautta, koulutuksella ja kuntalaisille suunnatulla tiedotuksella.

Ilmastokampanjassa mukana olevat kunnat kartoittavat ensin syntyvät kasvihuonekaasupäästöt ja laativat ennusteen päästökehityksestä. Sitten kunnan tulee asettaa päästötavoite ja laatia suunnitelma sen saavuttamiseksi.

Maisemanhoitoyrittäjyydestä

Muita ilon aiheita Espoon metropäätöksen lisäksi viime viikolla oli Maaseudun Tulevaisuuden laaja juttu maisemanhoitoyrittäjyydestä (29.9.2006). Juttu käsitteli maisemanhoitoyrittäjiksi opiskelevien retkeä Uudellamaalla.

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä käynnistää lokakuussa uuden luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmän, jonka puheenjohtajana toimin. Ryhmän tarkoituksena on edistää luonnon- ja maisemanhoidon yrittäjyyttä eri tavoin. Viimeisen viiden vuoden aikana on tässä asiassa tapahtunut todella paljon. Luonnon- ja maisemanhoidon kysyntä on lisääntynyt muun muassa kuntien, seurakuntien ja tiepiirin taholta sekä uusia yrittäjiä on tullut alalle kiihtyvään tahtiin. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää: yrittäjien ammatitaitoa tulee kehittää, toiminta- ja sopimusmalleissa on mietittävää, erityisesti tietoa tarvitaan eri työmenetelmien kustannuksista ja hinnoittelusta. Odotan innolla uuden teemaryhmän työn käynnistymistä!!

Metro Matinkylään

Entisenä espoolaisena voin pelkästään iloita Espoon myönteisestä Länsimetro päätöksestä! Oli jo korkea aika saada lähtölaukaus uudelle järjestelmälle. Metroa tulee tietenkin jatkaa mahdollisimman pian Kivenlahteen ja ennen kaikkea syöttöliikenne metrolle täytyy rakentaa, jotta poikittaisliikenne saadaan toimivaksi. Silloin kun itse asuin Espoossa suurena ongelmana oli se, ettei kaupungin sisällä ollut julkisia yhteyksiä ja käsittääkseni sama ongelma on edelleen olemassa.

Ongelma on kyllä tuttu täällä Keski-Uudellamaallakin. Omat työmatkani Klaukkalasta Helsinkiin sujuvat kohtalaisen jouhevasti bussilla, mutta esimerkiksi naapurikuntaan Tuusulaan on turha haaveillakaan pääsevänsä julkisilla. Marja-radan myötä ne raiteet lähenevät pikku hiljaa Klaukkalaakin, joten ei heitetä hanskoja tiskiin! Kyllä tuota Espoon metropäätöstäkin saatiin odottaa....

Turpeenotto uhkaa Hyvinkään Kurkisuota

Vapo suunnittelee turpeenottoa Hyvinkään Kurkisuolta. Asiasta on menossa ympäristövaikutusten arviointi ja sitten ympäristölupahakemus.

Vihreät esittivät maakauntakaavan valmistelussa, että Kurkisuo tulisi esittää maakuntakaavaan suojelumerkinnällä, sillä se on eläin- ja kasvilajistoltaan arvokas alue. Se on hirvieläinten tärkein kokoontumispaikka Uudellamaalla sekä kanalintujen elinalue. Kurkisuo ansaitsee tulla liitetyksi valtakunnalliseen suojeluverkkoon. Se on myös tärkeä osa laajojen yhtenäisten metsäalueiden verkostoa.

Tärkeä näkökulma Kurkisuohon on myös tulvasuojelu. Tulisi tarkaan selvittää, miten turpeenotto vaikuttaisi lähiseutujen tulvatorjuntaan. Suon lähellä on alavia maita, joilla esiintyy jo nyt usein laajoja tulvia ja ilmastonmuutos voi lisätä tulvien määrää entisestään. Tulvat voivat lisätä ravinnekuormitusta vesistöihin.

Nurmijärvellä Herusissa ollaan huolissaan turpeenoton aiheuttamasta lisäyksestä liikenteessä. Herusten liikenneturvallisuudessa olisi jo nyt parantamisen varaa ja 400-700 turverekkaa vuodessa lisää ei varmasti tilannetta paranna!

Viikinkien jalanjäljillä

Vietin loppuviikon 11-vuotiaiden kanssa saaristolaismaisemissa poikani leirikoulun valvojana. Hieno kokemus! Oli todella antoisaa päästä näkemään miten tytöt ja pojat ryhmässä toimivat. Mukavaa oli myös tutustua vanhempiin. Uskon, että vanhempien tiivis yhteys tulee lähivuosina helpottamaan lastemme turvallisuuden takaamista.

Kolmen päivän aikana opin paljon uutta Itämerestä, sinisimpukoista, viikingeistä ja 11-vuotiaiden sielunelämästä! Voin lämpimästi suositella leirikoulun valjojan tointa kaikille!

Vesipuikkaria ja oikorataa

Klaukkalan Yritysten Yön ja Rajamäen kyläpäivien jälkeen viikko alkoi vakavissa merkeissä vesiensuojelupäivillä. Kahden päivän ohjelma kiteytyi vesipolitiikan puitedirektiivin eli ns. vesipuikkarin tavoitteeseen, jonka mukaan Suomen vesien tulee olla hyvässä ekologisessa tilassa vuoteen 2015 mennessä.

Maatalouden päästöt vesistöihin ovat suurimmat ihmistoiminnan aiheuttamat päästöt typen ja fosforin osalta. On tiedossa, että vaikka maatalous tietyillä alueilla lopetettaisiin kokonaan, ei hyvään ekologiseen tilaan silti päästäisi vuoteen 2015 mennessä. Tarvitaan siis pitkäjännitteisyyttä, näitä asioita ei pystytä muuttamaan nopeasti.

Tulevan ohjelmakauden maatalouden ympäristötuki hyväksyttiin valtioneuvostossa elokuun alussa ja nyt se on komission käsiteltävänä. Ympäristötuen valmistelu yhdessä eri tahojen kanssa oli pitkä ja vaikea prosessi ja ympäristötuen vaikuttavuudesta voi olla montaa mieltä. Itse en usko, että samanlaiseen yhteen valtakunnalliseen ohjelmaan voidaan tämän jälkeen mennä. Tarvitaan paikallisia ja alueellisia toimenpiteitä, joissa tilakohtaisesti etsitään jokaiselle parhaiten sopivia ratkaisuja ympäristönsuojelun haasteisiin. Tähän työhön antavat mahdollisuuksia myös vesipuikkarin myötä laadittavat alueelliset vesienhoitosuunnitelmat.

Viikko päättyi kevyemmissä merkeissä. Kävimme Tuusulan eduskuntavaaliehdokkaan Laura Rantasen kanssa Mäntsälässä oikoratajuhlissa. Mäntsälässä oltiin tyytyväisiä uuteen rataan, mutta toivottiin junille tiheämpää vuoroväliä. Kävimme myös pikaisesti juomassa kahvit Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen laavulla Olli Elon opastuksella. Hieno paikka - sopiva retkikohde poikien kanssa tutkittavaksi.

Sinikka kypsyy

Istutin viisi vuotta sitten Haapasen Matilta saamani kriikunan ja Victoria luumun taimet sekä taimimyymälästä ostamani Sinikka luumun. Mikä ilo ja riemu: saamme tänä vuonna ensimmäistä kertaa satoa ja kuivasta kesästä huolimatta luumuja on paljon!

Varhainen puuttuminen ja Kullervo

Olin Kivi-juhlilla katsomassa Kullervo näytelmää. Tarina oli suoraan siirrettävissä tähän päivään. Välkivallan kierteeseen jotuva nuorukainen tuhoaa läheisensä ja lopulta itsensä. Näytelmä kirvoitti jälkipuhet siitä, paapotaanko pahantekijöitä ja missä vaiheessa asioihin tulee puuttua. Olisiko Kullervon kohtaloon voitu puuttua varhaisessa vaiheessa ja mikä olisi lopputulos ollut silloin.

Linja-autossa on tunnelmaa

Menin kesken lomani pariksi päiväksi töihin helpottamaan uuden ohjelmakauden valmistelukiireitä. En jaksanut aamulla katsoa aikataulua, joten missasin tietenkin bussin nenäni edestä ja kesäaikatauluista johtuen jouduin odottelemaan seuraavaa onnikkaa parikymmentä minuuttia. Pysäkille eksyi toinenkin töihin menijä, jonka kanssa päivittelimme huonoa tuuriani. Ja niinkuin yleensä tapana on satunnaisten pysäkkituttujen kanssa paneuduimme heti Klaukkalan joukkoliikennetarjontaan.


Ensiksi tavalliseen tapaan kaipailimme junarataa ja tottuneesti totesimme, että se ei ihan heti taida valmistua. Sitten asetimme toiveita Marjaradan pikaisesta valmistumisesta ja haaveilimme yhtäjaksoisesta syöttöliikenteestä Klaukkalasta Kivistön asemalle. Sitten pähkäilimme, miksei jo nyt tällainen linja-autoliikenne toimi Vantaankosken asemalle. Ja lopuksi vielä päivittelimme, että olisipa edes mahdollista matkustaa seutulipulla!



Bussi saapui ja kuski toivotteli kodikkaasti hyvät huomenet. Valitettavasti kuitenkin Nurmijärvi-lippuni oli kesälomien ja työmatkojen takia vanhentunut. Menetin siinä olevat maksetut matkani ja jouduin kaivamaan kuvettani. Matka sujui kuitenkin rattoisasti. Mutta jäin pohtimaan miksi minusta tuntuu, että niin harva on kiinnostunut kehittämään Klaukkalan joukkoliikennetarjontaa?



Miksi aina junaradasta puhuessani, moni hymyilee ymmärtäväisesti ja toteaa, ettei rata tule toteutumaan meidän elinaikanamme. Tästä todennäköisyydesta olisin kyllä valmis lyömään vetoa - riippuen tietenkin puhujan iästä. Mutta eikö joukkoliikenteen kehittämistä tulisi tehdä hieman pidemmällä aikajänteellä. Jos ei rata toteudukaan nyt, ei ajatusta silti tarvitse haudata romukoppaan vaan päin vastoin sitä täytyy tuoda entistä enemmän esille. Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä lukuisia ratahankkeita odottamassa vuoroaan Helsingin Pisara-radasta lähtien, mutta se ei tarkoita sitä, että Martinlaakson radan jatkaminen Klaukkalaan tulisi unohtaa.


Ja eikö YTV alueen laajentaminen tulisi olla ensisijaisena tavoitteena? Monet klaukkalalaiset menevät erilaisilla kulkuvälineillä Metsäkylän tienhaaran pysäkille päästäkseen matkustamaan seutulipulla. Raja on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana... Tuntuu, että meille lähes päivittäin joukkoliikennettä käyttäville ratkaisut ovat itsestään selviä, mutta jotakin kuitenkin puuttuu. Olisiko se sitä poliittista tahtoa??

Muu maa mustikka?

Uutiset kertoivat, että mustikkasadosta on tulossa keskinkertainen. Toukokuun hallat ja kesän kuivuus ovat verottaneet marjoja. Mustikoita kannattaa siis etsiä järvien ja jokien rantametsissä ja järvien saarista, missä halla ei ole niitä päässyt puremaan.

Viime kesänä käytiin thaimaalaisista mustikanpoimijoista keskustelua, joka meni yli ymmärrykseni. Joidenkin mielestä marjat olisivat ennemmin saaneet jäädä metsiin mätänemään kuin päätyä muukalaisten hyödyksi. Hesarin mukaan Ruotsissa käydään paraikaa marjasotaa. Ulkomaalaisille marjanpoimijoille on asetettu lähdevero, joten he tuskin saavat odottamiaan tuloja.

Toivottavasti niukka mustikkasato ei enää herätä meillä keskustelua jokamiehenoikeuksien rajaamisesta ja pääsymaksuista marjametsiin. Jokamiehenoikeudet takaavat sen, että kaikki voivat nauttia luonnosta ja hyödyntää sitä riippumatta alueen omistussuhteista, kun ei aiheuteta haittaa tai häiriötä. Metsissä kasvavista marjoista ja sienistä huonoinakin satovuosina suurin osa jää hyödyntämättä, joten kenellekään ei voi aiheutua haittaa, jos niitä ulkomaalaisetkin poimivat.

Kuumaa ja kuivaa

Palasimme kotiin mökkireissulta Pohjois-Karjalasta. Ensimmäinen huoli näillä helteillä oli, onko Klaukkalan Valkjärvessä jo sinilevää. Ei vielä ollut, onneksi. Tuusulan Rusutjärvessä on jo. Vielä siis pääsemme päivittäisille uintireissuille.

Toinen huoli oli, joko mansikat ovat mädäntyneet penkkeihin. Eivät olleet, keräsimme kunnon sadon. Marjat olivat makeita, mutta tosi pieniä kuivuudesta johtuen. Maistuivat kuitenkin herkullisilta, myös Una koiran mielestä. Sataisi jo, muuten kaikki sadot jäävät tänä vuonna tosi pieniksi!

Indikaattorit ovat in, mittarit muotia

Eilisellä valtuuston kyselytunnilla tarkastuslautakunnan puheenjohtaja esitteli vuoden 2005 arviointikertomusta. Lautakunta oli kiitettävällä järjestelmällisyydellä paneutunut arvioimaan, kuinka valtuuston asettamat tavoitteet olivat toteutuneet. Kiinnitin huomiota siihen, että yllättävän monessa kohtaa tavoitteen toteutumisesta ei ole kerrottu mitään, eikä asetetulle mittarille ole annettu arvoa.

Olen ollut viimeiset kuusi vuotta mukana OECD työssä, jossa kehitetään maatalouden ympäristövaikutusmittareita, olen osallistunut maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaramittarityöhön, valmistelen parhaillaan maaseudun kehittämisohjelman mittareita ja olen osallistunut kansallisen kestävän kehityksen strategian indikaattorityöhön. Mittarit eli indikaattorit ovat siis selvästi IN!

Ja hyvä niin, sillä oikein käytettyinä ne auttavat politiikan arvioinnissa ja mahdollisessa uudelleen suuntaamisessa. Mutta täytyy muistaa, että ne ovat vain apuväline arviointityössä. Yksittäinen luku ei kerro meille kovinkaan paljon. Tarvitaan lukuja pitemmältä aikaväliltä; lukuja täytyy myös analysoida ja pohtia mitkä kaikki tekijät ovat vaikuttaneet niihin. Ja ennen kaikkea on osattava muotoilla tavoite niin, että se on mitattavissa ja löytää siihen oikea mittari. On olemassa myös asioita, joille ei voi asettaa määrällisiä tavoitteita. Tällöin on pyrittävä kuvaamaan laadullisia tavoitteita.

Valtuuston tavoitteiden asettamis- ja mittarityö on hyvässä alussa. Tässä työssä palvelualueiden välillä on eroja. Tähän työhön kannattaa panostaa, sillä on tärkeää arvioida tehtyä politiikkaa ja pyrkiä parantamaan toimintaa. Kyse on myös siitä, että varoja käytetään mahdollisimman kustannustehokkaasti. Lisäksi mittarityö konkretisoi politiikkaa kuntalaisille.

Älä elä valmiustilassa!

Jyri Seppälä kirjoitti sunnuntain Hesarissa (18.6.2006) mielipidepalstalla siitä, kuinka kulutuksen kasvu uhkaa mitätöidä tuotannon ympäristöteot. Kotitalouksien kulutuksen kasvu tuntuu välillä kärsivän vauhtisokeudesta. Ennen tavaroita hankittiin tarpeeseen, nykyään hankinnoilla toteutetaan elämäntapaa. Hankintoja tehdään, koska naapurilla, kaverilla tai TV-mainoksen perheelläkin sellainen on. Perheillä on useita autoja, kodinkoneita löytyy lähes kaikkiin mahdollisiin askareisiin kuten esimerkiksi parsankuorimiseen ja lapsille on ostettava viimeisimmän trendin mukaista krääsää, joka useimmiten unohtuu parin päivän päästä nurkkiin lojumaan. Uuden perheenjäsenemme 9 viikkoa vanhan Una-koiran myötä minulle on valjennut minkälainen bisnes pyörii lemmikkieläintarvikkeissa. Koirille on tarjolla kaikkea maan ja taivaan väliltä: alkaen vaaleanpunaisista Adidas verkkareista!

Olen itse kesälomaa viettäessäni pohtinut edelleen ”enemmän aikaa, vähemmän roinaa”- teemaa. Onnistuneeseen lomapäivääni kuuluu yksinkertaisesti vain oleilua puutarhassa poikien ja koiran kanssa, kasvimaan hoitoa ja hyvä kirja iltalukemiseksi. Muuta ei tarvita: aikaa olla ja ajatella, hyvää seuraa ja mahdollisimman vähän roinaa.

Nurmijärven Vihreät käynnistivät kesäkuun alussa maailman ympäristöpäivänä ilmastokampanjan Nurmijärvellä. Kampanja käynnistyi samaan aikaan kaikissa Euroopan maissa. Suomessa ilmastomuutoksen viestintäohjelmaa toteuttavat kauppa- ja teollisuusministeriö, ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä opetushallitus (www.ilmastonmuutos.info). Jaoimme tietoa kauppojen edustoilla ilmastomuutoksen hillitsemisen keinoista. Monet jäivät juttelemaan ja arvioimaan omia kulutustottumuksiaan. Minullakin on ollut lomapäivänäni aikaa pohtia omaa kulutuskäyttätymistäni. Vaikka ilmastomuutoskampanjan TEE MUUTOS-postikortista pystyinkin rastimaan lähes kaikki ympäristöteot, parantamisen varaa löytyy.

Eräs asia, jota en ole aiemmin sisäistänyt, on kuinka paljon kotitalouskoneiden stand by -toiminnat voivat viedä sähköä. Jopa 85 % sähkölaitteen käyttämästä energiasta voi kulua laitteen ollessa valmiustilassa. Kännykän laturi kuluttaa pistorasiaan kytkettynä sähköä ilman puhelintakin. Tietokoneen pitäminen valmiustilassa koko vuoden voi maksaa yhtä paljon kuin energiatehokkaan kodin koko sähkönkulutus. Näissä voin vielä parantaa, sillä kukapa ei haluaisi säästää rahaa!!

Jalkapalloa ja kierrätystä!

Hyvää uutta vuotta kaikille ja tervetuloa nettipäiväkirjasivuilleni!

Vietimme joululomaa perheen kanssa Englannissa sukulaisten luona. Loman huippuhetkiä tällaiselle jalkapallofanille kuin minä oli Liverpoolin ja Newcastlen välinen jalkapallo-ottelu tapaninpäivänä Anfieldillä. Tilaisuuden kruunasi Liverpoolin 2-0 voitto ja Sami Hyypiän hieno peli!

Sen sijaan iloa ei tuottanut tutustuminen englantilaisten kierrätystapoihin. Esimerkiksi Gloucestershiren alueella lounaisessa Englannissa kerätään 260 000 tonnia jätettä vuosittain ja määrä kasvaa 4 % joka vuosi. Valtion asettama tavoite on, että 30 % jätteistä tulisi kierrättää – tällä hetkellä luku on hieman alle 12 %.

Kunta on järjestänyt kierrätyspisteitä eri puolelle aluetta. Niissä kerätään lasia, paperia, pahvia, metallia, vaatteita ja joissakin paikoissa muovia. Kuitenkin useimmissa kierrätyspisteissä oli vain muutamaan jakeen keräyspiste eli kierrättäminen vaatii runsaasti ajamista eri kierrätyspisteiden välillä. Kunta on järjestänyt sekajätteiden keräyksen kiinteistöltä ja tarjoaa myös mahdollisuuden kerätä puutarhajätteet kiinteistöltä eri värisessä jäteastiassa. Lisäksi on mahdollisuus lajitella joko paperi, lasi tai metalli erilliseen laatikkoon, joka kerätään kiinteistöltä.

Eli mahdollisuuksia on, jos halukkuuutta löytyy. Suurin ongelma kuitenkin tuntuu olevan asenteissa. Tapaamistamme kuudesta perheestä kukaan ei kierrättänyt. Kaikki jätteet - tölkit, pullot, paperi, biojätteet - laitettiin samaan roska-astiaan. Se kyllä otti koville suomalaiselle, joka on tottunut ainakin pullot ja tölkit palauttamaan kauppaan. Englantilaisissa erityisesti huomiota herättivät poikiemme kysymykset siitä, mihin metalli tai biojätteet laitetaan. Kierrätysajatuksen sisäistäminen alkaa tietysti kotoa, mutta Suomessa esimerkiksi päiväkodeissa tehdään tässä suhteessa tärkeää asennekasvatustyötä.

Keskustellessamme kierrätyksestä sain kuulla seuraavanlaisia kommentteja:

”Ei lasia kannatta viedä kierrätyspisteisiin, sillä tiedän, että värillinen ja väritön lasi kuitenkin sekoitetaan ja viedään kaatopaikalle.”

”Emme kerää lasia kotona, koska kunnan tarjoama kierrätyslaatikko on liian pieni.”

”On paljon ekologisempaa istuttaa uusia puita kuin kierrättää paperia.”

Jotta valtion asettamaan tavoitteeseen päästäisiin, tarvitaan pikaista asennemuutosta, mikä taas vaatii runsaasti koulutusta ja neuvontaa jo pienestä pitäen.