Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olen 45-vuotias kunnanvaltuutettu, kahden pojan äiti, klaukkalalainen, ylitarkastaja ympäristöministeriössä. Lue täältä ajankohtaiset kuulumiset ja ajatuksiani viime aikojen tapahtumista. Täällä voit myös antaa suoraan palautetta kirjoituksiini.
2 kommenttia:
Valitettavasti nykyään ei kasva luumuja villeinä edes autiotalojen pihoilla, joten itse viljeleminen on kai ainoa vaihtoehto, jos haluaa poimia tuoreita hedelmiä.
Miten muuten on, pitäisikö OIKEASSA kylässä olla myös siellä täällä autiotaloja, joiden pihoilla voisi hyvällä omalla tunnolla astella kaikenlaisia jännittäviä löytöjä tekemässä?
Niin, ja vanhoja teollisuuslaitoksia ja ratapihoja ym.!
Autiotalojen ja teollisuuslaitosten pihat sekä ratapihat olisivat ainakin arvokkaita kasvupaikkoja tietynlaisille kasveille. Olin vuonna 1990 heti muurin murtumisen jälkeen käymässä Berliinissä, jossa ympäristöjärjestöt taistelivat muurin läheisyydessä olevien luonnostaan syntyneiden viheralueiden puolesta. Siellä oli hylättyjen talojen pihoille ja ratojen varsille kehittynyt varsin omaleimainen kasvillisuus ja ihmiset olivat ottaneet omaaloitteisesti nämä alueet viheralueikseen. Vaikka vastustus näiden alueiden rakentamiselle oli suuri, sijaitsee näillä alueilla nykyään suurien yritysten pääkonttoreita.
Mielestäni kaikkia viher- ja virkistysalueita ei tarvitsi rakentaa niin valmiiksi. Luonto ja asukkaat yhdessä muokkaavat omatoimisesti hyviä virkistysalueita.
Mahtavatko muuten jotkut nykyisistä pakettitaloistamme olla 50 vuoden päästä autiotaloina?
Lähetä kommentti