Kohtuullisuuden hyve

Kuvissa Klaukkalan Isosuo ja Ortodoksikirkko.

Jouluaaton HS:n yleisönosaston Kristiina Julkusen kirjoitus ”Kohtuullisuuden hyve olisi tarpeen” lämmitti mieltä. Kristiina Julkunen kirjoitti ihmisten rahanahneudesta ja nykykäsityksestä, jonka mukaan kaikki ongelmat ratkeavat, kun saadaan lisää rahaa. Julkusen mukaan ihmisillä on raha-addiktio. Sen sijaan, että unelmoisimme onnesta, unelmoimme rahasta, joka tekee onnelliseksi.

Kirjoituksessaan Kristiina Julkunen on mielestäni varsin oikeassa. On totta, että määrällinen talouskasvu ei kerro mitään onnellisuudesta. Omistamiseen perustuvan elintason nousu lisää onnellisuutta vain tiettyyn rajaan saakka. Tavoitteena tulisikin olla ihmisten ja ympäristön hyvinvointi loputtoman kasvun sijaan. Bruttokansantuote ei mittaa hyvinvointia vaan rahatalouden suuruutta. Talouden menestymistä tulisi mitata ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin kasvulla. Tavoitteena ei voi olla muutamien rikkauden loputon lisääminen vaan kaikkien perustarpeiden turvaaminen ja kärsimyksen estäminen.

Kun työn tuottavuus kasvaa, ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus pitempiin lomiin tai lyhyempiin työviikkoihin, jotta aikaa jää muuhunkin elämään kuin työhön. Omaa hyvinvointiani joululomalla ovat lisänneet usean tunnin mittaiset pitkät retket koiran kanssa. Olemme kahtena päivänä seikkailleet läheisellä Isosuolla. Olen tosi kiitollinen, että asuinpaikkani läheltä löytyy tällaisia paikkoja. Aloitamme lenkin ”Ortodoksikirkon metsästä”.




Menemme Kuonomäentien yli ja painumme pellon yli Isosuolle. Isosuo on noin 150 hehtaarin luonnontilainen keidassuo, joka on Natura2000 -aluetta. Vaikka suo sijaitsee aivan Klaukkalan taajaman vieressä, isojen teiden lähellä, suolla voi kuvitella olevansa keskellä erämaata, niin oma tunnelmansa siellä on!

Luin aamulla vanhoja päiväkirjoja. Olin jo unohtanut, kuinka väsynyt olinkaan välillä, kun palasin töihin poikien ollessa pieniä. Olin uudessa työpaikassa kunnianhimoisena uutena työntekijänä, kahden pienen pojan äitinä, kotona taloremontti. Onneksi meillä oli oma turvaverkkomme, jonka avulla selvisimme ja mieheni pystyi joustamaan työssään. Muistan vanhemman poikani aloittaessa koulun pitkään harkinneeni osa-aikaisen työn aloittamista. Realiteetit pysäyttivät kuitenkin haaveilun: tiesin, että käytännössä joutuisin tekemään samat työt lyhyemmässä ajassa ja pienemmällä palkalla. Olisin ollut entistä väsyneempi ja siitä ei olisi hyötynyt kukaan. Mielestäni lasten ollessa pieniä tulisi molemmilla vanhemmilla halutessaan olla realistinen mahdollisuus tehdä osa-aikatyötä. Näin heillä olisi mahdollisuus olla enemmän lastensa kanssa, elää kiireetöntä arkea ja voida hyvin. Kun aikaa lepoon ja virkistykseen on riittävästi, voi ihminen yleensä hyvin. Niin kuin minäkin nyt joululomalla. Toivottavasti sinäkin!

Jo niin joulu joutui...

Nyt alkoi joululoma!

Tänä vuonna emme edes yrittäneet rakenta piparkakkutaloa vaan pojat rakensivat piparikuusen. Siitä tuli tosi hieno, vai mitä? Huomenna päivä on pidempi kuin tänään, kevättä kohti mennään!

Reach out!

Vietin alkuviikon kolme päivää sängyn pohjalla flunssaa potemassa. Hyvä puoli asiassa oli, että ehdin lukea muutaman kirjan. Luin toistamiseen Claes Anderssonin ”Kaksitoista vuotta politiikassa” ja pidin siitä edelleen yhtä paljon. Mielenkiintoista analyysiä. Luin myös Hilkka Ahteen ”Inhimilliset tekijät” ja olo oli lähes yhtä hämmentynyt kuin itse Ahde-jupakan jälkeen. Mistä oikein oli kysymys?

Kuka muistaa Supremesin "Reach out" biisin? Viikon tärkeä uutinen oli, että REACH-kemikaaliasetuksesta äänestettiin ja kompromissi hyväksyttiin selvin äänin. Nyt yritysten on tarjottava tiedot siitä, kuinka turvallisia kemikaalit ovat. Huono juttu on, että monien haitallisten ja esimerkiksi syöpää aiheuttavien kemikaalien käyttö voi jatkua, jos valmistaja osoittaa, että "he voivat riittävästi kontrolloida" niiden käyttöä. Epäselväksi jää, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Positiivista koko REACH jupakassa on, että ihmiset ovat entistä tietoisempia kemikaalien aiheuttamista riskeistä ja osaavat myös vaatia yrityksiä vastuuseen kemikaalien turvallisuudesta. Viikon positiivinen uutinen oli WWF:n Panda-palkintojen myöntäminen joki- ja puroluonnon suojeluun. Erityisesti iloitsin Pro Espoonjoki ry:n palkitsemisesta.

Loppuviikosta pääsin taas työn touhuun. Runsaat sateet aiheuttavat ongelmia lietesäiliöiden tilavuuden riittävyyden kanssa ja asiaa koskevat kyselyt pitävät meidät kiireisinä ympäristöministeriössä. Lauantai-iltana ylioppilaskunnan laulajien joulukonsertissa Johanneksen kirkossa tavoitin ensimmäisen kerran joulutunnelman tänä vuonna.

Kirjoitusvirhe kuulakärkikynissä

Tapasin eilen ystäväni, joka oli juuri tullut kahden viikon matkalta Sambiasta. Hän oli siellä kuvaamassa dokumenttielokuvaa kehitysyhteistyöstä. Tarinat olivat optimistisempia kuin edellisen Afrikan matkan jälkeen, jolloin elokuvan aiheena oli pakolaisleirin arki.


Ystävä kertoi, miten kaikki mahdollinen on Sambiassa uusiokäytössä. Kuulakärkikynistä oli ollut pulaa. Muistin heti aikaisemman työpaikkani sadat kuulakärkikynät, joita emme saaneet käyttää, koska niiden englanninkielisessä tekstissä oli kirjoitusvirhe. Mitähän niille kynille tehtiin?


Kotimatkalla kauppojen jouluikkunat tuntuivat ahdistavilta. Ystävän tapaaminen lämmitti mieltä. Ajattelin Bo Carpelanin runoa.




"Vielä on taloja joissa on matala katto,
ikkunasyvennyksiä lasten kiivetä
ja kyyryssä, leuka polviin painettuna
katsella märkää lunta joka rauhassa
putoilee hämärille, ahtaille pihamaille.


Vielä on huoneita jotka kertovat elämästä,
kaapeista täynnä puhdasta perittyä pellavaa.
On hiljaisia keittiöitä joissa joku istuu
lukemassa, kirja tuettuna leipää vasten.
Valolla on valkoisen ikkunaverhon ääni.


Suljet silmäsi, näet
että odottaa aamu, viipymätön vaikka,
että sen lämpö sekoittuu lämpöön sisällä täällä
ja että jokainen lumihiutale putoaa
merkkinä kotiintulosta."

Onnellista itsenäisyyspäivää!

Donna Leonin dekkarin innoittamana meillä syötiin italialaista itsenäisyyspäivän ateriaa. Cannelonit olivat niin täyttäviä, että oli pakko lähteä pitkälle lenkille tihkusateesta huolimatta. Painelin Klaukkalan puhdistamon läheisille pelloille. Voi sitä riemua, kun koira saa juosta täydellä vauhdilla pellon piennarta ja rapa lentää! Unan oli ihan pakko käydä ojassa uimassakin - ihanaa! Unan omat sivut löytyvät osoitteesta: http://www.saunalahti.fi/~inurmia/Marmade/index_fin.htm



Pellon pientareella mieleeni muistuivat ajat 70-luvulla, jolloin pienenä tyttönä kolusin Olarin metsiä cockerspanieli Miskan kanssa. Nykyisen Ison Omenan kohdalla, Olarin ja Matinkylän välissä, oli erityisen mielenkiintoinen alue, jossa oli peltoa, metsää ja kiinnostavat vanhan talon perustukset. Mietin, tulenko näkemään ajan, jollon Klaukkalan pellot ovat rakennetut. Joku näsäviisas voisi sanoa, että tällä yleiskaavoituksen tahdilla en!



Klaukalassa on paljon sitä samaa, mitä Olarissa 70- ja 80-luvulla. Klaukkalassa on mielenkiintoisia alueita, jotka tulevat rakentumaan lähivuosina. Olaria palkittiin aikoinaan mallilähiönä, Klaukkalan tähän mennessä kirjavalle rakentamiselle ei palkintoja jaeta. Klaukkala ei myöskään ole lähiö. Klaukkalan tulevan osayleiskaavan periaatteita esiteltiin viime viikolla yleisölle. Toivottavasti saamme tulevaisuudessa matalan, tiivin ja vihreän Klaukkalan.



Lenkki venyi suunniteltua pidemmäksi, pimeäkin ehti tulla. Una oli muuttunut ravasta tummaksi ja itsellänikin olivat housut reisiin asti kurassa. Mutta kyllä kannatti: canneloniähky oli tipo tiessään, lapsuuden muistot lämmmittivät mieltä ja Unakin sai uuden koirakaverin lapinporokoira Ronjan. Ensi viikonloppuna olen Vihreiden osastolla kansainvälisessä koiranäyttelyssä Helsingin messuhallissa (la klo 9-13 ja su klo 13-17). Tavataan siellä!