22.2.07

Australia kieltää hehkulamput

Olin eilen Timo Juurikkalan kanssa kampanjoimassa Vantaalla, Hyrylässä ja Nurmijärvellä. Vaikka pakkasta oli reilusti, tunnelma oli lämmin!


Klaukkalan S-marketilla kävin mielenkiintoisen keskustelun kansalaisen kanssa, joka kertoi, että Vattenfall oli lähettänyt asiakkailleen kupongin, jolla sai kaupasta energiansäästölampun. Järkevää, sillä energiansäästölamppu kuluttaa vain noin viidesosan hehkulampun tehosta ja kestää jopa kymmenen kertaa pidempään.


Australiassa hehkulamppujen käyttö kielletään vuoteen 2010 mennessä. Australian ympäristöministeri kertoo, että lamppujen vaihto vähentää Australian kasvihuonekaasujen määrää neljällä miljoonalla tonnilla vuoteen 2015 mennessä. Jos kaikkialla maailmassa vaihdettaisiin lamput nyt, energian kulutus vähenisi viisi kertaa Australian vuotuisen energiankulutuksen verran. KTM:n energiaosastolla on laskettu, että hehkulamppujen poistaminen Suomessa vähentäisi Suomen hiilidioksidipäästöjä noin 300 000 tonnia vuodessa. Energiaa säästyisi noin puolet loviisan ydinvoimalan toisen yksikön tuotannosta.


EU:n tulisi ehdottomasti seurata Australian esimerkkiä. Tällä kertaa kepin käytöstä hyötyisi myös kuluttaja, sillä vaihtamalla hehkulamput energiansäästölamppuihin voi sähkölaskussa vuoden aikana säästää jo useita kymmeniä euroja!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tällaiset toimet ovat juuri niitä toimia joita me kaikki voimme kodeissamme tehdä jopa ilman valtion ohjausta. On hienoa nähdä, että energiayhtiökin kannustaa asiakkaitaan siihen.

Lämpöä kampanjointiin =)