Eilen vietettiin Vihreiden 20-vuotisjuhlia Helsingissä. Tilaisuudessa julkistettiin Vihreän Liiton historiikki ja muutenkin muisteltiin menneitä. Uppouduin myös itse muistelemaan omaa vihreää historiaani.
Oli vuosi 1988, kun Raimo Inkinen pyysi partiokavereistaan minua ja Pehkosen Ekiä kunnallisvaaliehdokkaiksi Espoossa. Olin kesätöissä Helsingin kaupungin puisto-osastolla ja muista kuinka työnjohtajani Linkolan Leena kannusti minua lähtemään ehdokkaaksi. Suostuimme Ekin kanssa lopulta molemmat ja sain yllätyksekseni niin paljon ääniä, että pääsin varavaltuutetuksi. Itse äänestin Ekiä.
Olin 24-vuotias puutarhatieteen opiskelija, joka suhtautui varsin kriittisesti puolueeseen ja sen jäsenten vihreyteen. Nyt ole 43-vuotias eduskuntavaaliehdokas, joka onneksi on oppinut suvaitsevaisuutta vuosien varrella, mutta kuitenkin säilyttänyt kriittisen tavan tarkastella asioita. = )
Eiliset juhlat olivat hienot ja tunnelma lämmin. Oli mukavaa nähdä ehdokaskollegoita muutenkin kuin pilkkihaalareissa toreilla värjöttelemässä!
4 kommenttia:
Niin, ne olivat aikoja. Vihreät toivat silloin jotain uutta tapaan hoitaa kaikkia koskevia päätöksiä. Toivottavasti siitä on säilynyt jotain tähänkin asti.
Ehkäpä on... Vihreillehän on aina ollut tyypillistä puhuminen selvin sanoin ja oikeista asioista. Politiittista jorinaa on kaihdettu.
On yllättävää havaita, että nykypuolueista Perussuomalaiset ovat lähinnä tätä samaa linjaa.
On kuienkin kaksi asiaa, joissa vihreiden ja perussuomalaisten linjat näyttävät eroavan: EU ja maahanmuutto. Mutta kun jätetään nämä kaksi asiaa ulkopuolelle ja ajatellaan vaikkapa sosiaalisia kysymyksiä, tasa-arvoa ja uskoa omiin poliittisiin tavoitteisiin, tullaankin jo aika lähelle.
Onko tämä mahdollista?
Ymmärsinkö oikein? Teemu Leppäsen mielestä vihreät ja perussuomalaiset ovat samankaltaisia pois lukien EU ja maahanmuuttoteemat.
Rohkenen olla eri mieltä. Otetaan esimerkiksi tasa-arvo. Minä en ole löytänyt perussuomalaisten vaaliohjelmasta lainkaan tasa-arvoasiaa. Ohjelmassa koko sana mainitaan kerran, kun puhutaan terveydenhuollon palveluiden tasa-arvoisesta saatavuudesta tilanteessa, jossa osa palveluista olisi yksityisen sektorin tuottamia. Perussuomalaiset eivät ohjelmallaan vaadi naisten ja miesten välisen tasa-arvon parantamista. Vihreille tasa-arvo ja suvaitsevaisuus on yksi peruspilareita. Vihreät vaativat tasa-arvoa mm. sukupuolesta, etnisestä alkuperästä, vammaisuudesta ja sukupuolisesta suuntautuneisuudesta riippumatta!
Myös ympäristöasioissa vihreillä on painavampi ohjelma. Asioihin on perehdytty ja vihreillä on paljon konkreettisia ehdotuksia esim. verotuksen rakenteen muuttamiseksi. Perussuomalaisten ohjelma ei ole ympäristön kannalta kuitenkaalen huonoimmasta päästä. Yhtäläisyyttä vihreisiin löytyy esim. ydinvoimakannassa. Perussuomalaisten ohjelma myös puuttuu ilmastonlämpenemiseen ja jätteiden lajitteluun. Kiitos heille tärkeiden asioiden esille nostamisesta!
Sosiaalisissa kysymyksissä on toki samankaltaisuutta. Keilläpä puolueilla ei olisi. Kaikki haluavat hyvää hoitoa vanhuksille, koulutusta nuorisolle ja terveydenhoitoa kaikille. Toteutus ja yksityiskohdat ja painopisteet vaihtelevat. Yksittäinen iso ero näiden puolueiden välillä on esim. suhtautuminen naisparien ja yksinäisten naisten hedelmöityshoitoihin. Tässä asiassa puolueilla on täysin vastakkaiset kannat.
Teemu sanoi, että usko omiin polittiisiin tavoitteisiin yhdistää puolueita. Mikäpä puolue ei uskoisi omiin tavoitteisiinsa?
Heti alkuun täytyy myöntää, että en ole lukenut perussuomalaisten ohjelmaa! Puolueet varmaankin uskovat omiin tavoitteisin, vaikka näin kaksi viikkoa ennen vaaleja äänestäjille on tarjolla kaikkea hyvää! Puolueet ovat kilvan lupaamassa tukeaan eläkeläisille, opiskelijoille, yksinhuoltajille – aivan kuten viime kerrallakin. Vaalien alla on luvattava!!
Nousukautta on jatkunut jo pidemmän aikaa, mutta silti pienituloiset ihmettelevät edelleen, mihin koriin kaikki kasvun hedelmät on pistetty. Kaikkein pienituloisimpien suhteellinen köyhyys on syventynyt, vaikka toimeentulotuen saajien määrä on vähentynyt.
Tällä hallituskaudella työttömyyspäivärahoja ja toimeentulotukea korotettiin hiukan. Opintotukea ei edellisistä vaalilupauksista huolimatta nostettu yhtään. Opiskelijat saivat 20 senttiä ateriarahaa lisää. Eläkkeitä korotettiin muutamalla eurolla. Toisin kuin tulonsiirtojen varassa elävien meidän veronmaksukykyisten tilanne koheni.
Paljon saataisiin aikaan jo sillä, että nykyiset lainsäädännön velvoitteet toteutettaisiin kunnolla. Jonot lapsi- ja nuorisopsykiatriaan on saatava lyhenemään, vanhuksille kotiapua, oikeasti mahdollisuus päästä päihdehoitoon ja ympärivuorokautinen sosiaalipäivystys toimimaan!
Ilo keskustella kanssasi Anonymus Said, kuten aina ihmisten, jotka ovat perehtyneet asiaan, josta puhuvat.
Tavoitit osuvasti perusväittämäni, jonka mukaan vihreiillä ja perussuomalaisilla on paljon yhteistä pinnan alla. Lainaat aivan oikein kirjoitukseni alkua, jossa nimenomaan rajataan maahanmuuttajat ja EU ulkopuolelle.
Terveydenhuolto- ja sosiaaliturva ovat käytännössä juuri ne alueet, joihin joudutaan sijoittamaan eniten. Siis ne alueet, joissa tasa-arvon toteuttaminen todella maksaa, ja sehän on perussuomalaisilla ihan hyvin esillä.
Kuten itsekin huomasit, olin varta vasten rajannut maahanmuuttajat pois. Kuitenkin kirjoitat ns. etnisestä alkuperästä ja tasa-arvosta ja korostat, että niitä ei perussuomalaisilla tässä yhteydessä mainita. Ei niitä pitänytkään mainita, jos pysymme alkuperäisissä lähtöoletuksissa.
Ei ole mitenkään yllättävää, että vihreät painottavat enemmän ympäristöä. Vihreiden juurethan juontavat ympäristökysymyksiin. Muutenkin vihreiden voimavarat riittävät varmaan kattavamman ja yksityiskohtaisemman ohjelman laatimiseen. (Monet viksut ihmiset pitävät vihreitä lähinpänä puolueenaan. Ehkä Anonymous Saidkin on vihreä.) Mutta tarkoituseni oli puhua peruslinjasta.
Miesten ja naisten välinen tasa-arvo on taas niin syvällä suomalaisessa identiteetissä, että sen ajamissen ei ehkä ole haluttu erityistä ohjelmaa. Myös monet tasa-arvon kannattajat pitävät sukupuolikiintiöitä vähän ongelmalliseina.
Hedelmöityshoitoasiassa, Anonymous Said, olet ihan oikeassa.
Uskominen omiin tavoitteisiin oli ehkä vähän huono ilmaus. Tarkoitin pikemminkin sitä, että kummatkin puolueet kokevat olevansa todelllinen vastavoima suurten, pöhöttyneiden ja asioita vain hallinnnoivien puolueiden keskellä.
Lähetä kommentti