Heräsin aamulla viideltä mustarastaan lauluun. Kaunista.
Viime vuosina mustarastaat ovat ryhtyneet laulamaan entistä varhaisemmin, jo keskitalvella, sekä myös talviöinä. Ne muistuttavat meitä ilmastonmuutoksesta.
Mustarastaan laulu on puhdasta ja muistuttaa huilun- ja viulunsoittoa. Ne hakkaavat mennen tullen laulutaidossa esimerkiksi mestarilaulajina pidetyt satakielet. Monet säveltäjät ovat ottaneet mustarastaan laulusta vaikutteita ja sanotaan että Beethoven käytti sävellyksissään mustarastasta lähteenään.
Lopuksi vielä Jarkko Laineen runo: Rakastunut ihminen on ajasta aikaan yksi ja sama
Suvi-ilta tihkusateessa,
lämpimän asfaltin tuoksu vielä,
myös elämä on juhla eikä vain uni,
puitten lehdissä muisto kaikesta mikä elää,
mustarastaan laulu ja laulu, jota se matkii kultaisin suin;
oman onnemme nojassa me olemme me kaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti