”Suurin osa päiväkotien johtajista rajoittaisi päivähoito-oikeutta” otsikoi Hesari tänään päiväkotien johtajille teettämänsä kyselyn tuloksia. Kyselyyn oli vastannut 22 päiväkodinjohtajaa, joista 14 rajoittaisi subjektiivista päivähoito-oikeutta. Sanat ”suurin osa” otsikossa tuntuvat hieman provosoivilta, kun kyselyn otos on noin pieni. Espoosta kyselyyn vastanneita oli vain yksi.
Monille pahennusta herättävät ne vanhemmat, jotka ovat kotona työttöminä, äitiys- tai vanhempainlomalla ja silti vievät lapsiaan päivähoitoon. Tähän on usein erilaisia syitä. Vanhemmat lapset kaipaavat ikäisiä kavereitaan, maahanmuuttajille kielen oppiminen on erittäin tärkeää, perheillä voi olla päihde- tai muita sosiaalisia ongelmia, jolloin turvallinen hoitopaikka on lapselle todella tärkeää. Työttömänkin on käytettävä aikaa työn hakuun. Jotkut vievät lapsensa päivähoitoon, koska eivät halua menettää päivähoitopaikkaa tietyssä päiväkodissa vauvaloman aikana.
Muistan lukeneeni sosiaali- ja terveysministeriön selvityksestä, jonka mukaan niiden päiväkotilasten osuus, jotka ovat kotona joko äitiys-/vanhempainlomalla tai hoitovapaalla on todella pieni ja ääritapaukset, joissa päivähoito-oikeutta käytetään väärin kuitenkin aika harvinaisia. Toivottavasti Hesarin ”Oma koti vai päiväkoti” sarjassa kerrotaan asiasta myös tästä näkökulmasta.
Mielestäni päivähoito-oikeutta ei tulisi rajoittaa. Kaikilla lapsilla tulee olla oikeus päivähoitoon. Päivähoidon laajuus täytyy neuvotella yhdessä perheen kanssa. Tärkeää on, että kunnat järjestävät tarjolle myös enemmän todellisia vaihtoehtoehtoja päivähoidolle kuten kotihoidontukea, puolipäiväisiä päivähoitopaikkoja, avoimia päiväkoteja, kerhoja ja perhepäivähoitoa. Näistä asiakas voi valita parhaiten omaan elämän tilanteeseen sopivan. Myös työelämän ehtojen tulisi olla sellaisia, että vanhemmat voivat realistisesti jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan ja lyhentää työaikaansa.
Mielestäni myös vanhusten hoito tulisi saada velvoittavaksi. Nykyisin yli 80-vuotiailla on lain mukaan oikeus saada arvio siitä, minkälaista hoitoa he tarvitsevat. Kuitenkaan kunnilla ei ole mitään velvoitetta järjestää tätä hoitoa. Kuntien rahapula ja vanhusten lisääntyvä määrä voivat johtaa tilanteeseen, jossa vanhusten hoito on entistä enemmän retuperällä.
4 kommenttia:
Hyvä, jos todellakin on niin, että "turhat" hoitosuhteet ovat harvinaisia. Tunnen itse kuitenkin melko monia perheitä, jotka vievät isomman lapsen tarhaan pienemmän syntyessä. Nämä perheet eivät ole maahanmuuttajia tai lastensuojeluasiakkaita. Olen ymmärtänyt, että tapa ei ole mitenkään harvinainen. Tuntuu, että kaikkien subjektiivinen oikeus kokopäiväiseen hoitoon ei onnistu pidemmän päälle. Perusteluita tähän:
1. Kasvatusvastuu tulee olla kodilla ja mikäli päivähoitoon ei ole oikeaa tarvetta, niin miksi kunnan pitäisi tämä tehtävä hoitaa? (Lain takia nykyisin, mutta jos laki olisi toinen?)
2. Kunnilla on rajalliset resurssit. Vaikka haluaisimme, ei kunta voi kustantaa kaikkea kivaa kaikille. Resursst ovat rajalliset, ja tulevaisuudessa vielä rajallisemmat kun yhä pienenevä työssäkäyvien määrä maksaa veroja, joilla hoidetaan yhä kasvava ei-työssäkäyvien joukko. Olisiko tärkeämpää hoitaa heikkokuntoisia vanhuksia, jotka eivät oikeasti pärjää itsekseen vai terveitä lapsia, joiden vanhempi/vanhemmat ovat kotona?
Se milloin on oikeasti hoidon tarvetta onkin vaikeampi kysymys. Toki tässä tulisi olla mahdollisuus harkintaan. Joissain tilanteissa on aidosti lapsen etu olla päivähoidossa, vaikka vanhempi on kotona, juuri mainitsemistasi syistä. Onko aina kokopäiväpaikka tarpeen, on toinen juttu. Ihanteellista olisi, jos valinnan mahdollisuus kotihoidon ja tarhan välillä olisi aidompi ja kotihoitoa tuettaisiin tasaveroisemmin. Näitä tukia olivat mainitsemasi kerhot, avoimet päiväkodit jne.
Täydellisessä maailmassa ihmiset osaisivat itse määritellä oikean tarpeen. Realistina nykyisessä tilanteessa en tähän kuitenkaan usko.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kunnan ei todellakaan pidä kustantaa kaikkea kivaa kaikille. Kunnan tärkeimpänä tehtävänä on kuitenkin mielestäni tarjota peruspalvelut kuntalaisille. Oman arvomaailmani mukaan tärkeää on nimenomaan huolehtia lapsista ja vanhuksista.
Mielestäni tarve päivähoidon ja muiden vaihtoehtoisten varhaiskasvatuksen muotojen arvioimiseen tulee säilyttää perheillä, koska kyse on aina tapauskohtaisesta tilanteesta. Jos subjektiivisen päivähoidon oikeutta ei olisi, kuinka lainsäädäntöön kirjoitettaisiin minkälaisten perheiden lapset olisivat oikeutettuja päivähoitopaikkaan?
Perheet joutuisivat hyvin eriarvoiseen asemaan, jos kriteerit kirjattaisiin lainsäädäntöön. Aina on kuitenkin kysymys hyvin erilaisista elämäntilanteista. Näitä erilaisia tilanteita aiheuttavat nykyään entistä enemmän epätyypilliset työsuhteet, työttömyys, lapsiperheiden köyhyyden kasvu ja muuttoliikkeen myötä heikentyneet turvaverkot.
Lapset tarvitsevat turvallista kotia, yhdessäoloa perheen kanssa ja mielekästä toimintaa toisten lasten kanssa. Kunnan tehtävä on mielestäni tukea tätä tarjoamalla mahdollisuuksia päivähoitoon tai muihin vastaaviin palveluihin. Mielestäni perheillä on oltava mahdollisuus valita omaan tilanteeseensa paras mahdollinen vaihtoehto.
Lasten kasvatusvastuu on kodeilla ja kunnan varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea perheitä tässä tehtävässä.
Tästä aiheesta syntyi keskustelua myös omassa blogissani, kun puolustin subjektiivista päivähoito-oikeutta (samansuuntaisesti kuin Tarja). On ristiriitaista, että jotkut vaativat mm. työttömiä hoitamaan lapset kotona, kun työttömän työnhakijan on kuitenkin virallisesti oltava jatkuvasti työmarkkinoiden käytettävissä. Naisten kannattaisi ehdottomasti puolustaa yhteisrintamassa kaikkia hyvinvointipalveluja, ne ovat varmasti olleet kaikkein tärkein väline sukupuolten tasa-arvon lisäämisessä Suomessa.
Voisiko kuitenkin ajatella, että subj oikeus olisi max 4-6 h/pv hoitoa. Eihän Keski-Euroopassakaan, jossa lapset joutuvat/saavat mennä kouluun jo 4-vuotiaina joissakin maissa, koulupäivä ole 10 h/pv. Kun vanhemmat puolustelevat esikoisensa hoitoonviemistä sosiaalisilla suhteilla ja virikkeillä, tämä rajoitus olisi viesti siitä, että kyllä niitä virikkeitä vähemmälläkin saa.
Lisäksi pitäisi olla myös ei-kirkollista kerhotoimintaa pienemmilläkin paikkakunnilla. Monesti on nimittäin niin, että ainoa paikka, josssa vertaisseuraa päivähoidon ulkopuolella on, on srk kerho. Kun vihreät nyt ajavat vähemmistöjen oikeuksia, voisitte ajaa myös uskonnottomien oikeuksia. Kirkolla on niin paljon rahaa palvelujen (kerhot, iltapäiväharrastukset) järjestämiseen, että kunnat helposti ajattelevat, että heidän ei enää tarvitse järjestää mitään, ettei tulisi päällekkäistä toimintaa. Näin eristetään toisuskoiset, usein maahanmuuttajat valtaväestöstä ja jätetään heidät ilman palveluja. Ja sitten järjestään erikseen jotakin integroivaa mamu-palvelua ja ystäväperhetoimintaa. (Aivan kuin talouselämän ja kehitysyhteistyön suhde: ensin riitetään ja sitten "autetaan".)
Lähetä kommentti